Tuesday, June 9, 2015

Q in a blueberry mash stream

Tour de Sock on taas täällä ja tälläkin kertaa olen mukana, tällä kertaa Mämmi-tiimissä. Kuten viimekin vuonna, TdS alkoi 1.6. ensimmäisellä etapilla joka oli tällä kertaa suunniteltu sport-vahvuiselle langalle. Hetken varastonia tönkittyäni sain huomata, että olin juuri myynyt viimeisen sukkalankani tässä vahvuudessa eteenpäin joten piti mennä ostoksille. Pohdin sponsorilangan tilaamista mutta halusin pitää itseni hieman pimennossa langan suhteen joten päädyin tilaamaan Keesin Saralta lankaa spekseillä "ei vauvapastellia".

malli: Virrat
lanka: Keesi Sporty sock, 98g
puikot: 2,75mm

 Vihjekuvaksi ensimmäistä etappia varten annettiin Q:n kuva joka sai meidät neulojat arvuuttelemaan olisiko kyse TiiQ:n suunnittelemista sukista tai jostain käsittämättömästä palmikkopitsihässäkästä joka kuvastaisi Q:n persoonallisuutta. Vähän pelotti kyllä vaikka Q onkin lempihahmojani!


Saran värjäämä lanka oli aivan ihanaa ja sopi malliin loistavasti. Ja mikä parasta, en välttämättä olisi itse valinnut tätä väriä vaikka se mielestäni aivan ihana onkin. Eli sain sukat joillaisia ei oikein laatikostani löydy! Sukat tehtiin varpaista varteen ja kantapää istuu tosi hyvin.


Yleisesti ottaen en niin tykkää kierretyistä silmukoista eivätkä käteni tykänneet nytkään nysvätä näitä sukkia, jostain syystä yli 2,5 mm sukkapuikot käyvät sormien päälle tätänykyä kovin paljon. Ilmeisesti vanhuus ei tule yksin.


Mutta on ne nätit! Ihan niin äkkiä en saanut valmista kuin olisin halunnut saada, maanantaina aloitin puoli viideltä iltapäivästä kun ohje tuli julki ja perjantaina kahdeksan jälkeen illalla päättelin sukat. Yhden pisteen kuitenkin nappasin ja se on tietenkin enemmän kuin ei yhtään! Seuraava etappi alkaa perjantaina joten tässä pitänee alkaa pohtimaan lankavalintoja taas.

1 comment:

enkulin käsityöt said...

Todella kauniit ja ihana malli ja väri.