Saturday, April 18, 2015

Kohti kesää

Sukkahullutuksen neloskierroksen ohje tipahti sähköpostiin viime viikon tiistaina ja hetken pohdinnan jälkeen päätin ottaa langaksi Eimiltä ostetun merinosukkalangan. Ohje oli varpaista aloitettava mikä ei ole suurin suosikkini mutta sillä mennään mitä vastaan tulee.

malli: Longing for Spring
lanka: The knitting goddes UK 4ply Merino nylon sock, 60 g
puikot: 2,25 mm
 Vaikka malli ei ole kovin vaikea tai vaativa, näiden kanssa meni yllättävän paljon aikaa. Jotenkin ei vaan kulkenut, ei niin millään. Lähdin tänä vuonna sukkahullutukseen sillä ajatuksella, että neulon niin paljon ja sitä tahtia kuin sattuu huvittamaan. Nyt näiden sukkien kohdalla ei huvittanut ja tipahdin tällä kierroksella kisasta.


Mutta sain kuitenkin kivat sukat joiden neulominen oli pääosin ihan mukavaa. Tein varteen yhden toiston enemmän kuin oli vaatimus koska halusin vähän pidemmät sukat kuin vähimmäisvaatimus 50 kerrosta olisi tuottanut. Saan sähköpostiini kuitenkin myös kisan muut ohjeet, jos näyttävät kivoilta niin varjoilen varmaan niistä jokusen vaimon jalkoihin.

Ja on täällä neulottu muutakin kuin sukkia, kuvausta ja päättelyä odottaa kaksikin huivia mutta se kuuluisa päättelykeiju tuntuu eksyneen matkalla koska ei ole täällä näkynyt. Joten jos näkyy niin lähettäkää tänne! Ompelukonekin on hurissut, niistä lisää myöhemmin.

Tuesday, April 7, 2015

Raidat sukkaa

Laikan jatkuva sukkien tarve pitää luentoneuleen valinnan helppona, sukkiahan se on siellä neulottava. Juuri viikonloppuna heitin taas yhden parin roskiin koska oli niin iso reikä kantapään yläpuolella, että en todellakaan lähde semmoista parsimaan. Onneksi valmistui viime viikolla uusi pari sen tilalle!
malli: oma perussukka jälkijättöisellä kantapäällä
lanka: Drops Fabel, Katia Ole Socks Gaudi & Lana Grossa Meilenweit Joy 76g
puikot: 2,25mm


 Mulla on isohko laatikollinen omia ja neuleystäviltä saatuja sukkalankojen jämiä joista välillä kaivelen lankoja raitasukkiin. Ne on siitä kivoja, että pienetkin nöttöset riittää melko pitkälle.  Ja saa hauskaa pintaa vähällä vaivalla!

Kun aloitin näitä sukkia, en ollut ihan varma, että mitä olen mennyt tekemään. Alku näytti varsin mielenkiintoiselta mutta kun vaan neuloi eteenpäin (sillä eihän sitä kukaan nää jos jalassa on rumat sukat kun ne on kengissä) niin kävi ilmi, että näistähän tulee mahtavat! Värit sopivat jollain oudolla tavalla keskenään ja muodostivat hauskoja raitapalkkeja.

Teen nämä raitasukat yleensä niin, että varpaat, kantapäät ja resorit on yhtä väriä ja muuten teen kahden kerroksen raitaa. Nyt olen testaillut jälkijättöistä kantapäätä ja se tuntuisi istuvan hyvin jalkaan. Plussaa on, että ei tarvitse neuloa supertylsää kantalappua. Kuviin tunki luonnollisesti mukaan Runo, meidän pieni linssilude.

Sunday, April 5, 2015

Palmikkohulluutta

Sock madnessin eli kotoisammin sukkahullutuksen toisen kierroksen ohje varsin palmikkoisa ja osuvasti nimetty cable madness-nimellä. Palmikkoa sai vääntää urakalla ja joka suuntaan ja vaikka kuvio näyttää siltä, että ei siinä ole logiikkaa, pian kuitenkin oppi miten se toimii eikä ihan jokaista riviä tarvinnut tiirata kaaviosta.

Valitsin näihin sukkiin syksyllä Fiina-neuleesta ostamani lähes neonin Regian sillä halusin pirteät sukat langasta joka toisi hyvin esiin palmikot. Valintani oli aivan oikea.

malli: Cable Madness
lanka: Regia 4 fädig, 75 g
puikot: 2,25 mm


 Ensimmäisen sukan aloitin 21.3. ja pari tuli valmiiksi hieman vaille puoltayötä 26.3. Varsin nopea kierros itseltä siitä huolimatta, että oli luentoa yms missä näitä ei voinut neuloa.

 Tykkään näistä kovasti, istuvat hyvin jalkaan ja värihän on mitä mainioin. Eivät varmasti eksy sukkalaatikossa.
Nyt sitten odotellaan seuraavan kieroksen speksejä, toinen kierros loppui virallisesti 3.4.

Saturday, April 4, 2015

ihan ite tein!

Suhteeni Anteroon on tämän vuoden puolella aktivoitunut todella paljon ja kuluneen viikon aikana olenkin saanut valmiiksi peräti kaksi lankaa!


Ensin valmistui tämä omasta padasta noussut BFL-silkki jota olen tainnut vilauttaakin täällä blogissa jo aiemmin. Ensimmäinen värjäykseni uunissa, ei tullut ehkä ihan sellaista kuin ajattelin mutta nättiä silti!
 Katsoin uudestaan, ajatuksella, Sarah Anderssonin navajointivideon ja sain viimein kiinni siitä miten navajokertaus tulee tehdä jotta siitä tulee nättiä lankaa. Olen todella iloinen koska tykkään siitä kertaustatapana mutta tähän mennessä se ei ole oikein onnistunut vaan lankaan on jäänyt rumia kohtia. Nyt ei jäänyt!  Strategiset mitat hänellä ovat 215 metriä ja 100g kolmisäikeisenä. Isona hänestä tulee sukat.

 Toisena lankana valmistui jo viime vuoden puolella aloitettu polwarth. Tämäkin on värjätty omassa padassa ja värin nimi on Doctor & Vincent, Doctor Who-fanit ymmärtänevät mistä on kyse. En yleensä ole sinisen ystävä mutta hiljallee se(kin) on alkanut hiipiä väripalettiini.

Tästä tein kaksisäikeistä ja kehräsin ihan miten sattui huvittamaan joten värit sekottuivat jonkin verran koko matkalta mutta välillä on ihan sinisiä pätkiä ja välillä ihan keltaisia. Polwarth on lempikuitujani sillä sitä on ilo kehrätä ja se on pehmeää ihoa vasten. Tästä onkin suunnitelmissa tehdä jonkinlainen kauluri kunhan löydän sopivan mallin. Strategiset mitat tällä ovat 266 metriä ja 100g.

Nyt rukin rullalle menee tätä ihanaa väri-iloittelua.

Kaksisäikeistä hänestäkin tulee, aika ohueksi lähti säie muodostumaan. Pohjasta ei ole varmuutta mutta Into the Whirledin kuitu hän on ja värin nimi on Irohamomiji.