Monday, March 30, 2015

Hikeä, kyyneliä ja tissiliivejä

Kuten jo muutama postaus sitten totesin, tavoitteenani on päästä mahdollisimman omavaraiseen tilanteeseen vaatekaapin kanssa. Eräs siihen liittyvä haaste on ommella itse omat alusvaatteet ja siinä otin ison askeleen viikonloppuna kun 9 muun naisen kanssa keräännyin Make Bran kurssille ompelemaan itselleni ensin rintaliivejä ja sitten alushousuja.

 Liikkeelle lähdettiin siitä, että Annele tarkasti antamamme mitat ja valittiin kaava. Itse valitsin kaavaksi DL01:n jota olin katsellut sillä silmällä jo nettisivuilta. Annele ehdotti minulle joko sitä tai DL02:sta. Ensin leikattiin kaavasta foamista leikattavien osien kaavat joiden mukaan sitten leikattiin foamista sopivat palat. Testiversioon tehtiin lakanasta alaosa ja sitten kokeiltiin sitä päälle jotta saatiin katsottua tarvitseeko kaavaan tehdä muutoksia.
Annelen avustuksella kaavaan tehtiin tarvittavat muutokset ja sitten olikin aika miettiä millaisesta kankaasta liivien kuppien päällisen haluaa tehdä! Voisi kuvitella, että rintaliivien ompelu itse olisi vaikeaa. Tokihan siinä on monta pientä työvaihetta mutta itselle se vaikein osuus oli leikkaaminen. Siinä kohtaa kun olin leikannut varmaan neljä oikeaa kuppia sekä foamista että kankaasta, tuli itku. Launtaina lähdin kotiin hyvin ahdistuneena ja varmana siitä, että en saa liivejä valmiiksi seuraavan päivän aikana. Pistin kuitenkin Annelelle viestiä asiasta ja hän rauhoitteli minua ja sanoi, että varmasti tulee valmista.

Sunnuntaina sitten asiat alkoivatkin luistaa huomattavasti paremmin! Tuntui, että se vaikein osa oli takana ja nyt pystyi keskittymään enemmän itse tekemiseen eli ompeluun. Yläpuolella olevassa kuvassa liivini kupit odottavat alaosaa johon yhdistää kupit. Tätä vaihetta päädyimme kutsumaan rauskuliiveiksi koska kieltämättä kupit muistuttivat kovin rauskuja. :D

Annelen rauhallisella opastuksella etenin vaihe vaiheelta kohti valmiita liivejä. Kuten varmaan moni tietääkin, kovin paljoa en ole ommellut ennen tätä kurssia. Jännitti kovasti mennä kurssille mutta kyllä se vaan oikeasti oli niin, että ei siellä tarvinnut muuta kuin suoraa ja siksakkia käyttää. Itselle vaikeinta oli hahmottaa miten leikata peilikuvaksi asioita.

Ja tadaa! Sunnuntai-iltapäivänä sain liivini valmiiksi ja oli kyllä mahtava tunne. Kun kokeilin liivejä päälleni niin iski autuas hymy kasvoille. Ehkä parhaat liivit ikinä mitä olen päälläni pitänyt. Pieniä vikoja näissäkin on mutta toisaalta ne ovat ensimmäiseni, seuraaviin tiedän tehdä tiettyjä asioita toisin ja ovat varmasti helpommat kun on kerran tehnyt liivit ja käynyt läpi tekovaiheet. Näissä päällisenä on trikoot ja alaosa on lycraa mikä toi kivan kontrastin kankaiden välille. Olkaimiin valitsin rypytettyä kuminauhaa samasta syystä. Tässä mallissa on on 3 hakasta mikä sopii minulle koska rinnoillani on kokoa ja siten myös painoa.

 Tässä liivit vielä päälläni! Kuva on hieman heikkolaatuinen koska otettiin makkarissa iltasella mutta siitä näkee kuitenkin sen tärkeimmän eli liivit todella istuvat. Kurssin hinta kirpaisi maksutilanteessa mutta pitää sanoa, että olisin kyllä maksanut enemmänkin. Hintaan kuuluu opetuksen lisäksi tarvikkeet testiliiviin, varsinaisiin liiveihin sekä alushousuihin/toisiin liiveihin. Ja Annele on mahtava opettaja, rauhallinen ja osasi antaa tarpeeksi pieniä palasia tehtäväksi kerrallaan jotta ei tullut oloa, että ei pysy mielessä mitä pitikään tehdä seuraavaksi.

 Koska liivien tekemissä meni paljon aivoenergiaa (olin aivan naatti kummankin päivän jälkeen!) päätin tehdä toisena työnä alushousut. Naurettiin kurssilaisten kanssa, että jos liivien kupit näyttivät lasten kesähatuilta, nämä näyttivät minihameelta ennen kasaamista. Olen pitänyt näitä nyt tämän päivän ja ehdottomasti aivan mahtava malli. Ei valu, ei kiristä ja pysyy paikallaan. Näitä ehdottomasti tulee urakoitua lisää vielä todella monet.


Tässä vielä koko kurssin aikaansaannokset. Nopein meistä ehti tehdä kolmet (3!) liivit ja suuri osa ehti tehdä toisia liivejä pitkälle.

Mikäli alusvaateompelu kiinnostaa niin suosittelen täydestä sydämestäni näitä Make Bran kursseja. Ja mikäli kursseja ei ole järjestetty aiemmin juuri siellä missä sinä asut, ota rohkeasti yhteyttä Make brahan, sillä mekin Turkuun kurssi saatiin. Kotiin lähdin kera ihanien liivien ja alushousujen sekä tarvikeostosten joiden kanssa on tarkoitus askarrella liivejä itselle ja vaimolle. Parastahan näissä on se, että kangasta menee todella vähän mikä antaa mielettömästi mahdollisuuksia kuten ylläolevista kuvistakin näkee. Totesimme, että alusvaatteissa voi vähän leikitellä kuoseilla vaikka kuinka olisi aikuinen nainen!


Thursday, March 19, 2015

Linia

Totesin taas todeksi sen tosiasian, että kun neuloo pääsääntöisesti vain yhtä neuletta kerrallaan, se valmistuu nopeammin kuin jos neuloo vähän kaikkea kerrallaan. Viime aikoina isoihin töihin kuten puseroihin ja neuletakkeihin on uponnut kuukausia mutta Linia valmistui reippaassa tahdissa (asiaan vaikutti myös testineulomisen dl).


malli: Linia
lanka: Wollmeise DK, 186 g & SMC Extra Merino 536 g
puikot: 3,5 & 4 mm

Kun Meiju lähetti mailia, että haluaisinko testineuloa Linian, hihkuin heti haluavani. Sillä juuri tätä minun vaatekaappini kaipasi. Pehmeästä merinosta tehtyä mukavaa neulepaitaa jota voi pitää hameiden ja housujen kanssa. Nyt tekin voitte neuloa tämän, ohje on uusimmassa Ullassa (kuten kaikkea muutakin ihanaa, menkää heti katsomaan jos ette jo ole niin tehneet!).


Ja tämä on juuri kaikkea sitä. Koska en ollut aivan varma riittääkö langat mitkä olin tähän varannut, aloitin ohjeesta poiketen raitavärillä koska tiesin, että Wollmeisea saan varmasti lisää kun taas pääväriä en meinannut löytää. Mutta sitäkin löydettiin, kiitos Vaimon mahtavan google fun, Latviasta. Tämä oli toinen isompi neuleeni Wollmeise Dk:sta ja rakastuin vain enemmän. Neulepinta on kaunis, lankaa on ilo neuloa ja värit ovat kauniit.

Liniaa oli kiva neuloa sillä koko ajan tapahtui jotain. Rakenne on mielenkiintoinen mutta ei vie liikaa keskittymiskykyä vaan tätä pystyi posottelemaan telkkaria katsellen. Vaikka tein kiltisi mallitilkun, valmis pusero venähti kastelussa enemmän kuin olin ajatellut mutta luultavasti se vetäytyy kyllä takaisin joten en ole siitä huolissani.


Yritin saada Maunoa kuvaan kanssani mutta mäyräkoira pisti itsensä selälleen kun huutelin luokse. Valitettavasti hänet hilattiin silti paikalle ja kuva otettiin.

Monday, March 16, 2015

Ovet auki! Alomohora!

Se on taas täällä. Nimittäin sukkahullutus eli Sock Madness. Osallistuin viimekin vuonna ja keikuin mukana aina kuudennelle kierrokselle jossa tipahdin omasta tahdosta pois pelistä. Mutta hauskaa oli, noin pääsääntöisesti. Muutamia kertoja oli lähellä hermojen menetys ja sukkaneule lenteli pitkin asuntoa hermoromahduksen takia mutta yhteispelillä laikan kanssa onnistuttiin silti. Sillä sehän on selvää, että vaimo joutuu (taas) avustamaan tekniikkaosioissa eli opettelimme viime vuonna mm onteloneuletta, muutaman uuden luontitavan ja tekemään raivostuttavia icord-putkia sukkaan.

Tänä vuonna karsintaohje oli Harry Potter-inspiroitunut ja valikoin langaksi viime vuoden Tour de Sockia varten ostamani fabelin. Tänä vuonna tavoitteeni on neuloa mahdollisimman monta paria vaimon sukkalaatikkoon koska Laika kuluttaa sukkia nopeammin kuin ehdin neuloa hälle uusia.

Malli: Alomohora!
Lanka: Drops Fabel, 74 g
Puikot: 2,5 mm & 2,25 mm

 Loin varren silmukat puikoilla 2,5 mm joilla on myös varsi neulottu, halusin kuitenkin tiiviimpää neulosta jalkapohjaan joten vaihdoin siinä kohdin 2,25mm puikkoihin. Olisin voinut kyllä alusta asti neuloa noilla pienemmillä, neulos jousti enemmän kuin mitä ajattelin sen joustavan. Mutta ei tullut huonot näinkään joten eipä tuo haittaa.


Omiin jalkoihin nämä on vähän isot ja tulee tuommoinen hauska tonttutossuefekti. Hih.Tämä oli viihdyttävä ohje jonka mallineuleen oppi melko heti ulkoa ja siten pystyi neulomaan missä vaan. Tällä kertaa fabel käyttäytyi myös pesussa nätisti eikä ole värjännyt. (Kesällä neulotuista onteloneulesukista ei voi sanoa samaa, turkoosi fabel päästää edelleen väriä järkyttävästi vaikka niitä sukkia on pesty usein.)

Nyt odotellaan, että saa joukkutiedot ja sitten uutta sukkaohjetta!

Tuesday, March 10, 2015

Lehdykkäitä

Joskus projektit meinaa ufoutua, milloin mistäkin syystä. Nämä kyseiset kämmekkäät aloitin viime kesänä kun oltiin Kirvalla talo-koira-hevosvahtina ja ottamani kuva ohjeesta oli niin huono, että neulominen kotona sitten jäi.


Kunnes kuulin, että Alanan kumpikin kirja on kirjastossa! Reippaana tyttönä varasin kirjat ja vaimo töistä ne kantoi sitten kotiin.  Samalla kyydillä tuli uudestaan lainaan myös Veeran Huivileikki jota rakastan älyttömän paljon, ehdottomasti haluan sen myös omaan hyllyyn kunhan budjetti sallii sen hankkimisen. Alimmaisena pinossa on uudehko ompelukirja Pistoksissa josta turisen varmaan myöhemmin lisää kun ehdin sitä tutkailla.

Malli: Spring Foliage
Lanka: Lang Yarns Baby Alpaca, 36 g
Puikot: 3,25 mm



Alanan kumpikin Botanical knits on täynnä kauniita luontoaiheisia neuleita. Ensimmäisenä omille puikoille hyppäsivät tosiaan nämä kämmekkäät joiden lanka saapui neuleystävältä. Ihana lanka! Niin pehmeä kuin kissavauvan massu!

 En ole Alanalta montakaan neuletta tätä ennen neulonut mutta uskallan silti sanoa, että ovat hyvin kirjoitettuja. Tässä neuleessa rakastuin etenkin tapaan jolla Alana tekee 1-to-3-lisäyksen. Kaunis, elegantti ja nätti lopputulos.

Nämä valmistuivat sopivaan aikaan sillä nyt tuntuu siltä, että Turussa on juurikin sopiva aika käyttää moisia. Nämä lämmittävät sopivasti ja kastelu auttoi ns. naimaraitaongelmaankin.  Hyvä käyttöneule, käsineitä on mun varastossa aivan liian vähän koska en yleisesti ottaen pidä niiden neulomisesta mutta nämä neuloontuivat loppujen lopuksi noin kahdessa päivässä.




Saturday, March 7, 2015

Dragons!

Tämän vuoden haasteenani on tehdä mahdollisimman paljon vaatteitani itse ja siten olla ostamatta uutta kaupasta. Poikkeuksena itselleni sallin sellaiset artikkelit joiden tekeminen itse on mahdotonta tai hankalaa kuten kengät ja esimerkiksi ulkoiluvaatteet. Tähän asti on mennyt tosi hyvin, olen ostanut kirppikseltä paremman villakangastakin sekä yhden tunikan ja ostanut uuden talvitakin koska vanha yksinkertaisesti hajosi saumoistaan.

Viimeisin käyttöön asti päässyt itsetehty vaate on tämä hamonen lohikäärmeineen. Kangas tuli vaihtokauppana sukkien ompelusta ja malliksi valikoitui Ottobresta Spot-kaava (2/2010). Tykkään paljon tästä mallista ja toinen hamonen on jo tällä kaavalla leikattunakin odottamassa ompelua.

Olen myös käynyt tarkkaan läpi vaatehuonetta ja pistänyt kiertoon ne vaatekappaleet joita en käytä. Projekti 333 houkuttaa mutta en vielä ole saanut aikaiseksi sen tarkemmin toteuttaa sitä. Mutta huomaan jo nyt, että kun kaapissa on vain oikeasti kivoja artikkeleita, pukeutuminen on huomattavasti helpompaa kun voi periaatteessa napata mitä vaan käteensä tietäen, että se on kiva ja sopiva. Yksi syy tähän omavaraisuuteen pyrkimiseen onkin juuri se, että tässä koossa kauppojen valikoima on akselia kehno-käsittämätön. Eikä auta aina sekään, että olisi rahaa käytettävissä ns. pohjattomasti koska ilmeisesti XXL-kokoisen naisen ei odoteta pukeutuvan kuin viskoosiin, mustaan ja kaapuihin tai kummallisiin printteihin kuten kynttiläkruunuihin tai tekstipaitoihin.

Oman tyylin löytäminen on ollut pidempi projekti ja huomaan, että näin 35 vuoden kunniakkaassa iässä alan ehkä löytää sitä. Eikä siihen kuulu musta viskoosikaapu jossa on kynttiläkruunu. Haluan hauskoja, pienellä jujulla varustettuja vaatteita kauniista printeistä. Ja koska en löydä niitä kaupasta, opettelen sitten tekemään itse!

Wednesday, March 4, 2015

Faking mainstream

Jotkut neuleohjeet vaan valtaa koko Ravelryn ja neuleyhteisön ja Kaikki neuloo sitä ohjetta. Vuosien varrella näitä on nähty useita. Baktus, February lady sweater, Color Affection, Nuvem, Hitchiker, Still light nyt ainakin on tulee heti ekana mieleen. Ja kyllä, kuten linkeistä näkee niin olen nämä kaikki neulonut itsekin.

Joten kun Joji julkaisi 3 colored cashmere cowlin ohjeen, oli aika selvää, että siitä junasta minäkin löytyisin jossain kohtaa. Melko piankin itse asiassa, olisin aloittanut varmaan heti jos ei olisi ollut puikoilla kaikenlaista muuta jota piti saada valmiiksi ja yritin vastustella uuden kutsua.

Malli: 3 colored cashmere cowl rav
Lanka: käsinkehrätty merinosilkki, Bc garn Silkbloom extra fino & Lanitium ex Machina Merino single, yht 105 g
Puikot: 3 mm

 Ihan mahtava projekti kaiken kaikkiaan. Lankojen valinta oli ehkä tämän projektin vaikein osuus. Liikaa vaihtoehtoja! Kulutus oli aika pientä joten sain käytettyä Ysoldan mysteerihuivista jääneen jämän Lanitiumin klubilankaa melkein kokonaan tähän (siitä lisää kunhan pingotuskeiju tulee kylään), pääväriä eli käsinkehrättyä merinosilkkiä jäi puolet ja samoin silkbloomia. Eli mahtava projekti esim sukkalankajämille tämä!

Ainut modaukseni tähän ohjeeseen oli tehdä resori 2+2 eikä 1+1 koska en meinaa saada 1+1 resorista koskaan nättiä ilman kierrettyjä silmukoita. Lisäksi tein yhden raidan keskelle raitaosuutta The Uncommon Threadillä, piristämään raitasektiota.


Hieman pelkäsin etukäteen, että tämä on epäkäytännöllinen mutta ehei, tämähän on mitä parhain putkula. Menee kaiken kanssa, lämmittää mutta ei ole tiellä. Suunnitelmissa on tehdä ainakin yksi vielä, neutraaleimmista väreistä tällä kertaa mutta ihkusta Rikun kashmirista.


Tykkään kovin lankavalinnoistani, käsinkehrätty merinosilkki on hieman rustiikkisen oloista ja tuo kivaa kontrastia sileämmälle silkbloom extra finolle sekä lanitiumin merinolle. Ohje on hyvin kirjoitettu kuten Jojin ohjeet yleensäkin ja tässä tapahtuu juuri sopivasti, että voi katsella telkkaria samalla. Kuitenkin tapahtuu myös siten sopivasti, että tämä addiktoi. Kun "tämä raita vielä" ja "jos tämän osion nyt vielä tänään neuloisi loppuun". En yhtään ihmettele, että tällä hetkellä tällä ohjeella on Ravelryssä nyt 710 projektia ja lisää tulee joka päivä.