Monday, October 20, 2014

Monta ensimmäistä

Tähän projektiin kasautui monta ensimmäistä kertaa ja asiaa. Ja muutama ongelmatilanne mutta nehän eivät niin kovin harvinaisia ole Kutomossa. Mutta niistä selvittiin!


Tein siis ommellen itselleni projektipussukan. Enkä ihan minkä vaan pussukan vaan vetoketjullisen kankaasta jota olin ensin rääkännyt kloorilla ja leimasinmusteella. Innostus tähän projektiin lähti Mallikelpoisen blogihaasteesta jossa joka viikko tulee uusi haaste. Kuluvan viikon haaste oli kankaan käsittely värjäämällä, leikkaamalla jne. Melko heti haasteesta luettuani sain Vision. 
Sisäpuolella on Jätti-rätistä löytynyttä puuvillaa vuorena.
 Varmaan 20 vuotta sitten sain isoäidiltäni kirpputorilöytönä ostetut Marimekon vanhat verhot, ne olivat jo silloin iäkkäät. Sittemmin ne ovat olleet jokaisen asunnon ikkunassa missä olen asunut ja tänä syksynä päätin päästää ne eläkkeelle. Verhoista on tullut jo Maunon pedin päällinen ja äidin kassin toinen puoli. Nyt kangas kuitenkin joutui ensin kloorikylpyyn ja sitten vielä osa siitä leimasimen kohteeksi. Tykkään lopputuloksesta kovin, myös siitä joka on vielä odottamassa muuttumistaan hameeksi.

Päällä kangas käsittelyn jälkeen ja alla jäljellä oleva pala alkuperäistä kangasta

 Monia ensimmäisiä asioita. Ensimmäinen vetoketju (en muista olenko ommellut vetoketjua yläasteen käsitöissä). Ensimmäinen pussukka vetoketjulla omin päin sillä vaimo on töissä. Ensimmäinen kerta kun värjäsin kangasta kloorilla ja musteella tai yleensä millään. Ensimmäinen kerta kun osallistun ompelublogihaasteeseen.

Ohjeena käytin Villa & Villan meikkipussiohjetta joka oli oiva. Selkeä, tarpeeksi yksinkertainen jotta kaltaiseni ihminen jolla ei ole avaruudellista hahmotuskykyä sai pussukan kasaan ja hyvät kuvat. Tulen käyttämään tätä tutoriaalia toistekin. Mutta ne ongelmat. Siinä kohtaa kun olin ommellut kaikki saumat ja pussukka oli ns valmis mutta väärinpäin ja tajusin unohtaneeni kolon jonka kautta saa koko systeemin ympäri, koin hetkellistä tuskastumista. Mutta ratkoja käteen ja yksi pieni sauma auki ja pussukka ympäri ja tadaa! Olen tähän äärettömän tyytyväinen. Seuraavaa varten korkeutta voisi tehdä lisää, nyt tämä on vähän lituska.


 Kokoa pussukalla on sen verran, että se vetää kevyesti 150g sukkalankaa eli varsin pätevä koko. Näin tällä kertaa, seuraavalla kerralla taas sitten muuta!

1 comment:

TiinaV said...

Wau! Siitä tuli hieno! Olen tehnyt noita pari, siis siihen asti kunnes ompelulaatikon vetoketjut loppuivat.. :D