Wednesday, May 22, 2013

Keltaista

Kun Laika aikoinaan hurahti keltaiseen, olin sitä mieltä, että yök, ruma väri. Ei kuitenkaan mennyt kovinkaan pitkään kun seurasin perässä ja rakastuin keltaiseen. Täysillä. Kuten olette ehkä huomanneet.

Nytkin puikoilla on muutama keltainen asia. Nuvemia tikuttelen menemään Malabrigo Lacesta, väri on Sunset. Röyhelö jo häämöttää, vielä on sellaiset 15 g neulottavaa ennen kuin pääsen siihen asti. En ole uskaltanut laskea montako miljoonaa silmukkaa huivissa tällä hetkellä on mutta jokunen niitä on.

nuvem2

Puikoilla on myös Meida's socksit, samaisesta kirjasta kuin ne Laikan undulaattisukat. Malli on ollut miulla jonossa iäisyyden (siitä asti kun sain kirjan eli Vuosia) mutta vasta nyt se pääsi puikoille. Olisin voinut tehdä varteen enemmänkin toistoja mutta koska en ollut varma kuinka paljon mallineule joustaa, en uskaltanut. Mutta hyvät tulee näinkin.

meida3

Keltaisen langan varastoni kasvoi lauantaina yhdellä vyyhdillä kun Aleksi the Succaplokki oli myymässä tuotteitaan Knit'tag-tapahtumassa Kirjastolla. Tämä Hieno Sukkalanka ei vain jäänyt pois kyydistä vaan muutti meille. Puolustuksena käytän sitä, että langat olivat puoleen hintaan ja lanka on täysin kotimaista.

hieno2





Sunday, May 12, 2013

Undulaattisukat

Olen aina välillä kiltti vaimo ja neulon myös vaimolleni. Lähinnä sukkia koska niitä se ei saa itse neulottua, Laika jymähtää aina kiilakavennuksiin. Startiittivapaapäivänä aloitin hälle sukat ja nyt ne on valmiit!


undulaatitvalmis

valmiit

valmiit2
Malli: Undulating rib socks (rav)
Lanka. Villa Mokka Mokkasukka, 69 g
Puikot: 2,5 mm

Laika sai itse valita mallin ja tykkäsin kyllä valinnasta aika paljon. Kiva neuloa välillä vanhemmasta päästä kirjakantaani, Favorite socks kun on ensimmäisiä neulekirjojani ja olen (siitäkin) neulonut hävettävän vähän. Mutta nyt on taas yksi pari neulottu läpi ja nämä voisin kyllä hyvin neuloa toistekin. Mallineule on helppo mutta nätti, oppi heti ulkoa ja voi kuskata mukana keskeneräistä neuletta ilman, että tarvitsee välttämättä kirjaa kanniskella kanssa.

Lanka on ihanaa ja niin harmittaa, että tätä ei tehdä enää. Mutta samanlaista pohjaa on mm Step joten hamstrailen sitä sitten joskus. Kun saan taas ostaa sukkalankaa eli ehkä ensi vuosikymmenellä. Aikaisintaan.

Nämä sukat on myös mun ensimmäinen pari huhtikuun sukkahaasteeseen, osallistuin haasteen kakkosvaihtoehtoon eli kotimaisen värjärin sukkalangalla neuloin. Toinenkin pari on siihen tulossa, Laikan värjäämällä langalla mennään toisen parin kanssa. Mutta niistä myöhemmin lisää. Nyt Nuvem käteen ja Netflixistä ohjelmaa pyörimään jotta saa huivia edistettyä taas, deadline kun lähenee huimaa vauhtia.

Friday, May 3, 2013

Pari lankaa

Otsikoiden keksiminen on aina yhtä hankalaa joten pahoittelen loistavaa mielikuvitustani niiden kanssa.

Mutta olen kehrännyt! Kahta ääripäätä, paksumpaa ja todella ohutta. Ensimmäinen on Into the Worldin corriedale värissä Walla walla  jonka ostin Olebrummilta kevään lankavaihdossa. Kuidun värit puhuttelivat heti ja ajatus oli tehdä tästä paksumpaa lankaa, esim lapasiin sopivaa. Sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty mutta niin ei tässä tapauksessa käynyt. Koska tästä langasta ei todellakaan tullut paksumpaa vaan erittäin ohutta.

Halusin sekottaa värejä joten tein 2-säikeistä ja kehräsin ihan siten miten värit tulivat letistä. Tykkään lopputuloksesta vaikka se onkin hieman kirjava. Tästä tulee kuitenkin kaunis huivi isona. Metrejä kertyi kaikkiaan 610 sataan grammaan eli aika paljon!

corriedale2

corriedale

Koska tästä ei tullut sitä paksumpaa lankaa, piti yrittää uudestaan. Tällä kertaa kuiduksi valikoitui omasta padasta noussut polwarth. Tein jälleen kaksisäikeistä, olen siihen tykästynyt ja ensimmäisen kerran sain säikeet lähes täsmäämään, toiseen rullaan jäi vain muutama metri! Selvästi oli kuitenkin vaikeampaa kehrätä paksumpaa mikä näkyy heti langan "jäljessä" sillä se ei ole niin tasaista kuin monet muut lankani. Mutta en haittaa lainkaan, tästä tuli silti ihanaa. Siinä missä ylempänä esitelty corriedale on hieman karheaa ihoa vasten, polwarth on kuin vauvan peppu!

polwarth

polwarth2

Metrejä tähän tuli noin 260 eli ei tämäkään mitään erittäin paksua ole mutta huomattavasti paksumpaa kuitenkin edelliseen verrattuna. Tykästyin kovin polwarthiin ja sitä haluan ehdottomasti lisää ja paljon. Väriä tämä otti myös todella nätisti!

Wednesday, May 1, 2013

Retkellä

Jokunen postaus sitten kerroin, että aloitin kämmekkäät. Kuten blogia pidempään lukeneet ehkä tietävät, en ole mitenkään ansioitunut käsiasioiden neuloja. Todellakaan. En ymmärrä mikä niissä on niin vaikeaa mutta jostain syystä ne jäävät aina kesken ja ufoutuvat (jopa vuosiksi). Mutta nyt otin ja rykäisin neuloen kämmekkäät! Lähinnä koska tarve. Käsiä palelee mutta sormikkaat on liikaa, samoin ohuet lapaset (joita minulla on tasan yksi pari. Huoh.).

Sain muutama vuosi sitten Sepieneltä vaihtopaketissa ihania keltaisen sävyisiä lankoja, mm kerän Onlinen starwoolia. Kerä on pyörinyt edestakaisin varastossa kertomatta oikein koskaan miksi haluaa (kerran se jo kertoi, että haluaa raita-asiaksi jonkun toisen kanssa mutta sitten oli mennyt Jemmaan). Nyt kun fiksailin alkuvuodesta lankavaraston, pussitin omiin pusseihinsa langat joista ajattelen neuloa käsiasioita, päähineitä etc. Ja kyllä, näitä käsiasioita on aikomus neuloa useampi. Saas nähdä miten käy. Mallivalinta oli helppo, neuloin kesällä ihanan parin Camping Out-kämmekkäitä SalmaP:n käsinkehräämästä langasta ja tykästyin malliin. Selattuani Ravelrystä ohjeella tehtyjä projekteja, löysin speksit miten muuntaa ohje ohuemmalle langalle. Ja siitä se sitten lähti.

camping23

camping3

camping
malli: Camping Out (rav)
lanka: Online Linie 16 Starwool light, 43g
puikot: 3,25 mm

Lanka on täydellisen väristä, ihanan pehmoista ja joutuisaa neulottavaa. Täydellistä melkein. Täydellistä siitä tekisi ehkä se, että sitä olisi omassa varastossa enemmän ja se neuloontuisi itsekseen esimerkiksi sormikkaiksi mutta sitä ei taida tapahtua. Tykkään mallista kovin, tulee tarpeeksi pitkälle sormiin eikä rystyset palele ja muutenkin malli on oivaltava. Suosittelen!

Assari ei ollut ihan niin innoissaan kuvaamisesta kuin minä mutta se on sellaista se elämä joskus.

Lisäksi haluan käyttää tämän tilaisuuden mainostamalla, että Lai-la-lai Yarnzin etsypuodissa on ihania vyyhtejä vailla uutta kotia ja koodilla “laippuhuika” 10 % pois tilauksestasi! Äkkiä ostamaan!