Monday, July 30, 2012

kalkkiviivoilla

TdF päättyi mutta minä jäin jonnekin kalkkiviivoille heilumaan. Eli en päässyt maaliin tavoitteeni kanssa mutta se on semmoista. Toinen säie falklandia on kehräämättä edelleen, Wanha Rouwa ei ole ollut yhteistyötuulella hetkeen joten yritämme myöhemmin uudestaan. Mutta värttinäkehruu tuli kerrattuakin (tosin ei Tourin aikana) ja tää on ihanaa.

mariannekarkki

mariannekarkki

Värttinällä kehrättyä BFL:ää, punaisen säikeen värjäsin itse villana ja valkoinen on ihan luonnonvalkoista. Painoa on 48 grammaa ja mittaa 91 metriä. Eli ohuinta lankaa mitä oon tehnyt! Rukkikuume on valloillaan ja yritän säästää olemattomista rahoistani vähän kerrallaan moderniin rukkiin.

Seuraavat kisatkin ovat jo käynnissä, Ravellenic gamesit starttasivat perjantaina. Asetin itselleni tavoitteeksi neuloa vähintään 2 puffia per kisapäivä ja tässä esiintyvät ensimmäiset kisapuffit.

olympialaispuffit

Lisäksi tavoitteena on neuloa itselleni Paulie-takki, alku on ollut vähän tahmea mutta joskos se tästä.

Pauli


Monday, July 16, 2012

Olin alkuvuoden lankalakossa, tammikuun 24.päivästä 31. kesäkuuta. Kukin meidän lakkoryhmästä sai toisen lakkolaisen hemmoteltavakseen ja sainkin Ziljalta mitä ihanimman paketin kärsimyksestäni.


lankalakkopaketti


Lanitium ex machinan merino-silkki-kashimiria, Ilun Gimalletta ja HillTopCloudin ShoutDownia. Saatoin vähän hyperventiloida kun avasin paketin koska nää on ihania, täydellisiä ja niin kauniita. Oon jo pitkään haaveillut glitterisukkalangasta ja nyt mulla on sitä, pinkkinä! Kehruukuidut on mulle kumpikin ihan uusia tuttavuuksia, saa nähdä koska sitä raaskii tuon merinosilkkikashmirin kehrätä. HillTopCloud jo heti ilmoitti, että haluaa tulla kehrätyksi jonkinasteiseksi sukka/töppöslangaksi joten silleen tarvii sitten yrittää kehrätä.

Kuituvarasto on saanut muutaman muunkin uuden asukkaan ja kollaseeista innostuneena tein niistäkin semmoisen.


kuidut


Keskellä ylhäällä on valkoista Cheviotia (joka jo meni väripataankin), alhaalla vasemmalla on moor-väristä Shettistä ja sen vieressä harmaata shettis-mulberrysilkkiä. Josko näillä pärjäisi jonkin aikaa. Kehrättykin on, Tourin tunnelmissa kun mennään.


kehruut


Urheiluväline vain vaihtui hetkellisesti Laikan ostamaan värttinään jolla kehrään BFL:ää. Punaoranssi säie on jo kehrätty ja nyt menee värjäämätön säie, tarkoitus on saada se kehrättyä alkuviikon aikana loppuun, että pääsen kertaamaan. Näyttäisi tulevan aika nättiä säiettä!

Sunday, July 15, 2012

Siirtyvää hiekkaa

Numerolla 9 KYHissä aloitin ensin lapaset mutta ohjeessa oli jotain häikkää (tokihan vika ei ole koskaan neulojassa, olenhan erehtymätön). Aikani kitistyä asiaa päätin purkaa ja aloittaa langasta jotain muuta. Malliksi valikoitui kauluri koska halusin langasta jotain ihoa vasten tulevaa.



kauluri




kauluri

malli: shifting sands
lanka: Madelinetosh 80/10/10 sport
puikot: 4 mm

Ei mennyt kuitenkaan se kaulurin neulominenkaan ihan niin kuin piti. En tajua missä vaiheessa en ymmärtänyt ohjetta mutta miun lopputuote on aivan erilainen kuin ohjeessa ja mitä muut on saaneet tehtyä. Noh, tykkään tästä näinkin joten silleen ei oo kauhean iso harmistus. Lähinnä hämmästyttää kun en vaan tajua miten siitä olis saanut semmoisen kuin ohjeen kuvissa. Lanka puolestaan on lähinnä jumalaista, merino-kashmir-nylon-sekoitetta, jonka sain vaimolta lohtulahjaksi keväällä kun oli kovin, kovin raskasta. Tätä voisin ostaa rekallisen.

Mutta onpahan ihana asuste syksyä ajatellen. Ei nimittäin varmasti kutita tai palele tämän kanssa. Neuloin tähän tasan koko vyyhdin, jäljelle jäi noin 10 senttiä. Yleensä ottaen mun ongelma kaulureiden kanssa on, että ne on liian matalia tai liian leveitä. Tämä ei ole kumpaakaan vaan just sopiva. Tykkään. Ja KYH #9 neulottu ja kuvattu! Enää ihan muutama jäljellä, huoh.

Tuesday, July 10, 2012

Pebble

Harhautusten jälkeen voi esitellä todistusaineistoa valmiista KYH-työstä!

Jo iäisyyden on ollut jonossa pieni slipari ja nyt KYH:n myötä se päätyi puikoille kohtalaisen hyvin marinoituneesta Katia Espigasta. Koska lanka oli niin erilaista kuin ohjeessa (ohjeessa on käytetty käsinkehrättyä villalankaa), tein mallitilkun josta ihanainen neule-laika laski miulle silmukat. Sitten vaan neulottiin ja jännättiin sopiiko.


pebble



pebble



pebble


malli : Pebble (Henry's Manly Cobblostone inspired baby vest)
lanka: Katia Espiga, 61g
puikot: 3mm

Ja säätö onnistui, slipari sopii varmaan ainakin syksyllä vielä Artulle! Joku vaan unohti pestä sen ennen toimitusta joten neulejälki on vähän epätasaista. Napit on Puputsin Puodin käsialaa, oon säilönyt näitä jo aika kauan ja oli kiva, että niille löytyi nyt hyvä kohde.

Reissussa valmistui myös kauluri Madelinetoshista joten yhteensä valmiita KYH-töitä on nyt jo 13. Mutta jo nyt tiedän, että en tule onnistumaan, sen verran isoja juttuja on vielä kesken. Mutta yritetään silti! Kyllä nää joskus sitten valmistuu kaikki kuitenkin.

Monday, July 9, 2012

Urheilua

Tänä kesänä Kutomossa urheillaan. Ensin on Tour de Fleece ja sitten Olympialaiset.

Rukki on ollut jo useamman vuoden mutta vasta tänä vuonna osallistun oikeasti TdF:n. Asetin tavoitteeksi, että kehrään joka päivä vähintään vartin jotta saisin rytmistä kiinni. Hyvin positiviisena yllätyksenä alku on sujunut hyvin!





tdf


Aloitin ystävän käsinvärjäämällä shetlandinlampaan villalla jonka sosiaalisoin laikan varastosta.




tour


Osasin tehdä myös koosteen ensimmäisen viiden päivän aikaansaannoksista! Shettiksen jälkeen rullalle alkoi mennä itsevärjättyä Falklandia. Tulee nättiä kuitua ja oon saanut monta ahaa-ilmiötä. Kyllä tää tästä!

Thursday, July 5, 2012

Ympyrä sulkeutuu

Olen ollut noin 5-vuotias kun mamma on opettanut miut neulomaan. Kyllästyin kuulemma ainaoikeaan noin ensimmäisen kolmen kerroksen jälkeen ja sitten oli jo pitänyt opettaa nurja silmukka kanssa. Vuosikymmenien varrella mamma on pitänyt miut villasukissa, lapasissa ja paidoissa. Nyt alkaa ympyrä sulkeutua ja minä puolestani olen neulonut mammalle jo muutamat sukat sekä muutaman huivin.

Aloitin kyh-neuleena toiset Ringwood-sukat koska olen tykännyt ensimmäisistä kovin. Niin, että parista on toinen sukka kateissa mutta se ei ole haitannut menoa vaan jäljelle jäänyttä on pidetty milloin minkäkin sukan kanssa. Neuloin näitä taannoin mammalla joka kovin ihaili lankaa ja mallia joten kun ne valmistuivat, otin ne kassiin ja vein mammalle. Joka ilahtui ikihyviksi uusista sukista vaikka entisiä on kuulemma vielä kaapissa. Mutta kuten kaikki tietänevät, villasukkia ei ole koskaan liikaa.


Ringwoodit



ringwoodit

malli: gentlemans socks with ringwood pattern
lanka: Drops Fabel, 91g
puikot: 2,25mm

Mallin loistokkuus kävi ilmi siinä, että sukat istuvat niin minulle kuin mammallekin jonka sääret ovat noin puolet omistani. Tarvitsee vaan neuloa itselle vielä nämä, ovat nimittäin ihan parhaat sukat käytössä. Pitäisi useamminkin myös muistaa neuloa pyöreä kärki sukkaan, se istuu nimittäin hyvin. Mutta näin on KYH #5 valmiiksi neulottu ja kuvattu ja blogissa esitelty!